Pidä pintasi: tämän takia ihosi tarvitsee ubikinonia!

valovanheneminen

Colosé on kehitetty uusimpien teknologisten suuntausten mukaisesti – tämä tarkoittaa innovativiisia raaka-aineita ja yhdistelmiä, joilla saavutetaan tehokkaita tuloksia ihonhoidossa! Pitkän tuotekehitysprosessin aikana tuotteisiin valitaan huippuluokkaiset aktiiviaineet ja tuoteominaisuudet hiotaan timantin tavoin. Colosén tuotteissa käytetään usein uudenlaisia raaka-aineita ja yhdistelmiä, unohtamatta kuitenkaan jo pitkään alalla suosittuja, tunnettuja tehoaineita.

Saatatkin jo muistaa esimerkiksi kasvien kantasolut, kosteuttavan ksylitol-yhdistelmän tai rauhoittavan sembramännyn uutteen. Syksyn aikana syvennymme tuotteistamme tuttuihin raaka-aineisiin ja kerromme, miten oma ihosi hyötyy niiden käytöstä! Ensimmäisenä käsittelemme ihon valovanhenemista ja ubikinonia, jonka nimi on varmasti monelle tuttu.

Ihon luonnollinen ikääntyminen

Ihon ikääntyminen käynnistyy noin 25-vuotiaana, pääasiassa sen kollageenin- ja elastiinintuotannon hidastumisen vuoksi. Hiljalleen iho ohenee ja veltostuu, sen luontaisten rasvojen määrä hiipuu ja kosteustaso laskee. Veltostuneeseen ihoon muodostuu juonteita ja kasvojen ilmejuonteet syvenevät ajan saatossa. Myös paikalliset pigmenttimuutokset ja ihon sävyn kellertäminen ovat yleisiä ikääntymisen merkkejä.

Valovanheneminen

Luonnollista ikääntymisprosessia kiihdyttää auringon UV-säteilyn aiheuttama valovanheneminen, jonka arvellaan aiheuttavan jopa 70-90% kaikista näkyvän ikääntymisen merkeistä. Valovanhenemisen taustalla on erityisesti UVA-säteily, joka muodostaa 95% maan pinnalle ulottavasta UV-säteilystä. Se on pitkäaaltoisempaa kuin UVB-säteily ja siten pääsee myös ihon alempiin kerroksiin. UVA-säteily vapauttaa ihossa niin sanottuja vapaita radikaaleja, jotka vaurioittavat ihon solukalvoja, elastiinia ja kollageenia.

Vapaa radikaali tarkoittaa molekyyliä, jonka yhden atomin uloimmalta kuorelta puuttuu yksi elektroni. Tämä tekee molekyylistä reaktioherkän, sillä se pyrkii pääsemään tasapainoon. Tasapainoon päästäkseen atomi tarvitsee parillisen määrän elektroneja, joita se varastaa muilta ympärillä olevilta atomeilta. Tämä johtaa uusien vapaiden radikaalien muodostumiseen. Vapaita radikaaleja muodostuu elimistössä jatkuvasti myös luonnollisesti, mutta UV-säteily moninkertaistaa niiden määrän.

Vapaat radikaalit vaurioittavat:
  • Ihon rasvoja ja sitä kautta solukalvoja
  • Proteiineja eli esimerkiksi ihon kollageenia ja elastiinia
  • Solun tuman DNA:ta

Näin luonnollinen ikääntymisprosessi kiihtyy ja ihoon muodostuu pysyviä vaurioita.

Antioksidanttien tehtävä

Vapaat radikaalit ovat reaktioherkkiä, sillä niillä on pariton määrä elektroneja. Viemällä muilta atomeilta elektroneja, ne muodostavat lisää vapaita radikaaleja jotka synnyttävät ihossa solujen rakenteita vaurioittavia reaktioita.

On kuitenkin olemassa yhdisteitä, joilla on luonnostaan ylimääräinen elektroni luovutettavaksi. Nämä yhdisteet neutraloivat tehokkaasti vapaita radikaaleja ja niitä kutsutaan antioksidanteiksi. Antioksidanttien avulla voidaan estää vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita. Esimerkiksi C- ja E-vitamiinit ovat hyvin tunnettuja antioksidantteja joita onkin lisätty suureen osaan Colosén tuotteista.

Antioksidanttipitoisista tuotteista on valtava hyöty iholle, vaikka altistumista UV-säteilylle vältettäisiin. Edes aurinkosuojavoide ei anna 100% suojaa UV-säteilyä vastaan, vaan pieni määrä säteilystä voi aina päästä iholle – etenkin, jos voidetta käytetään vahingossa liian vähän. Antioksidantit ovatkin avainasemassa silloin, kun halutaan maksimoida ihon suoja valovanhenemista vastaan. Ne neutraloivat nopeasti pienenkin UV-altistuksen aiheuttamat (tai elimistössä luonnostaan syntyvät) vapaat radikaalit ja ehkäisevät ennenaikaista ikääntymistä.

Ubikinoni eli Q10-koentsyymi

Ubikinonina tunnettu Q10-koentsyymi on ihmiskehossa luonnostaan muodostuva, vitamiinin kaltainen yhdiste. Elimistössä sillä on äärimmäisen tärkeä rooli muun muassa solujen energiantuotannossa ja vapaiden radikaalien vaurioiden ehkäisemisessä. Sen määrä vähenee ihossa hiljalleen, ikääntymisen ja UV-säteilylle altistumisen seurauksena. Kosmetiikassa ubikinonia käytetään yleisesti anti-age-aineosana, jonka tehtävänä on korvata ja täydentää ihon omaa Q10-varantoa.

ubikinoni q10-koentsyymi

Ubikinonin tärkein funktio on sen tehokas antioksidanttisuus. Antioksidanttina se ehkäisee vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita ja suojaa ihoa valovanhenemiselta. Ubikinoni on yksi kosmetiikan luotetuimmista anti-age-ainesosista ja sen hyödyistä on tehty runsaasti tutkimuksia. Sen ulkoisen käytön tiedetään muun muassa lisäävän ihon Q10-pitoisuutta ja vähentävän vapaiden radikaalien määrää ihossa huomattavasti. Antioksidanttisuuden lisäksi ubikinonilla on muitakin merkittäviä tehtäviä: sen on esimerkiksi tutkittu madaltavan jo syntyneitä juonteita, mikä johtuu todennäköisesti sen merkittävästä roolista solujen energia-aineenvaihdunnassa sekä sen kyvystä avustaa soluja kollageenin ja elastiinintuotannossa. Lisäksi on saatu viitteitä siitä, että ubikinoni kirkastaa ihon sävyä ja pigmenttimuutoksia. Aikamoinen tehoaine siis!

Kokeile: Colosé Q10 UBIKINONI PÄIVÄVOIDE ASIAKASETUNA SYYSKUUSSA

Colosé Q10 on ihanteellinen suoja – ja ravinnevoide aikuiselle sekä kuuriluonteisesti nuorelle iholle.
Ubikinoni parantaa ihon elinvoimaisuutta, jojoba-, kookosöljy ja soija suojaavat ihon kosteustasapainoa. Sisältää UVB-suojan sekä E- ja C-vitamiineja. 

Ohut hyytelömäinen koostumus sopii ravintoköyhälle ja elinvoimaa kaipaavalle iholle. Ubikinoni vahvistaa ja suojaa ihon solurakenteita. Q10:n määrä solurakenteessa alkaa vähentyä 20 ikävuoden jälkeen. Tästä seuraa solun energian saannin heikentyminen ja suojaominaisuuksien väheneminen.
Kun soluenergia lisääntyy, solun kyky suojata ihoa auringon, stressin, köyhän ruokavalion ja ikääntymisen haitoilta paranee. Q10 toimii synergiassa C- ja E-vitamiinien kanssa. Ubikinoni neutraloi vapaiden radikaalien toimintaa. Sen on todettu olevan myös elintärkeä solujen ja ihon toiminnalle.

Kokeile: Colosé Lifting-Roll On

Colosén Lifting Roll-On on tehotuote herkän silmänympärysihon hoitamiseen. Muun muassa ubikinonia sisältävä kauneusshotti taistelee erityisesti silmänympärysjuonteita, tummuutta ja turvotusta vastaan!

Tehoaineet: Q10-koentsyymi eli ubikinoni, hyaluronihappo, kofeiini, viinirypälesiemenuute, E-vitamiini

Käyttö: Silmänympärysiholle häivyttämään ikääntymisen merkkejä, viilentämään, elvyttämään sekä silottamaan väsynyttä ja energian tarpeessa olevaa ihoa. Vähentää turvotusta ja tummia silmänalusia tehokkaasti sekä silottaa juonteita ja ryppyjä kasvoilla, jättäen silmänympärysihon kosteutetuksi, kirkastuneeksi ja sileäksi.

Lisää Q10 Ubikinonivoiteesta TÄÄLTÄ!

Saatat pitää myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.