Uusi vuosi – uusi iho: ihonhoidon vaiheet

ihonhoidon vaiheet

Kun kalenterit käännetään uuden vuoden puolelle, aloitetaan monesti uusien tavoitteiden laatiminen. Listalle saattaa päätyä urakehitys, elämäntaparemontti tai uusi harrastus. Vuosi 2020 käynnisti kotikaranteenit ja maskiaknen, mutta vuonna 2021 voimme sen sijaan alkaa tavoitella omaa unelmien ihoamme. Uudistunut iho alkaa ihonhoitorutiinien päivityksestä, ja sitä varten tulisi hallita ihonhoidon vaiheet. Tänään perehdymme näihin tärkeisiin vaiheisiin, ja opit pitämään ihostasi parempaa huolta!

Ihonhoidon vaiheet

Terve ja hyvinvoiva iho vaatii ihotyypistä riippumatta päivittäistä, hellävaraista hoitoa. Ihon hyvinvointia voidaan tukea kosmetologin palveluilla, mutta valtaosalle riittää huolellinen ja ennen kaikkea säännöllinen kotihoito. Kaikki ihonhoidon vaiheet tulisi ottaa osaksi arkea samaan tapaan kuin hampaiden pesu – ihonhoidon unohdukset näkyvät nimittäin kasvoilla nopeasti!

Tärkeimmät ihonhoidon vaiheet:

  1. Ihon puhdistus
  2. Ihon kuorinta
  3. Ihon kosteutus

Tärkeimpien rutiinien lisäksi iho tarvitsee usein yksilöllistä täsmähoitoa. Esimerkiksi erilaiset iho-ongelmat kuten akne vaativat erityishuomiota. Lisäksi iho tulee suojata auringon UV-säteilyä vastaan, joka on merkittävin tekijä esimerkiksi ihon ikääntymisessä. Erityishoitoon lasketaan myös anti-age-hoito, jolla pyritään ehkäisemään ja minimoimaan ikääntymisen näkyviä merkkejä iholla.

 

1. Ihon puhdistus

Ihon puhdistaminen on perusta kaikelle ihonhoidolle. Sen tarkoituksena on poistaa ihon pinnalta meikit, lika, tali ja muut epäpuhtaudet. Syväpuhdistus puhdistaa myös ihohuokosia sisältäpäin, ehkäisten niiden tukkeutumista.

Iho puhdistetaan aamuin illoin ihotyypille sopivilla tuotteilla. Iltaisin kasvoilta poistetaan ensin meikit esimerkiksi Colosén silmämeikinpoistolapuilla, ja sitten puhdistetaan iho huolellisemmin. Useimmille ihotyypeille sopiva puhdistustuote on maitomainen emulsio, joka puhdistaa ihon hellävaraisesti. Tavoitteena on, ettei ihon happotasapaino järky, eikä puhdistusaine vahingoita ihon pinnassa olevaa, rasva-aineista koostuvaa suojabarrieria. Puhdistusaineen tulisi kuitenkin poistaa kaikki päivän aikana muodostuneet epäpuhtaudet ihon pinnalta.

ihonhoidon vaiheet: puhdistusemulsio
Colosé Hoitava Puhdistusemulsio

Colosén hoitava puhdistusemulsio on hellävarainen puhdistustuote, joka sopii kaikille ihotyypeille. Riittoisa emulsio sisältää ihoa hoitavia öljyjä ja kosteuttavaa glyseriiniä, joten se jättää ihon puhtaaksi ja pehmeäksi ilman kiristelevää tunnetta.

Kasvojen puhdistamisen jälkeen iho kuivataan ja puhdistus viimeistellään kasvovedellä. Se puhdistaa iholta viimeisetkin epäpuhtaudet ja tasapainottaa ihon pH:n vesijohtoveden jäljiltä. Kasvovettä kaadetaan vanulappuun, jolla kasvot sivellään. Kuivalle iholle voidaan myös taputella alkoholitonta, kosteuttavaa kasvovettä käsin. Näin iho saa lisäkosteutusta. Aamuisin ihoa ei tarvitse aina pestä vedellä, vaan kasvovedellä pyyhkiminen riittää. Se puhdistaa nukkumisen aikana kertyneen hien ja talin ihon pinnalta.

kasvovesilaput
Colosé Hoitavat ja virkistävät Kasvovesilaput

Aamurutiineja voidaan nopeuttaa käytännöllisillä kasvovesilapuilla, joihin on imeytetty valmiiksi sopiva määrä kasvovettä. Colosén hoitavat ja virkistävät Vitality Tonic Pads -laput sisältävät ihoa kosteuttavia ja rauhoittavia aineita. Ne sopivat kaikille ihotyypeille päivittäiseen käyttöön. Laput ovat näppäriä myös matkoilla tai maskin vaihdon yhteydessä, sillä niitä voi pakata tarvittavan määrän suljettavaan pussiin ja sujauttaa käsilaukkuun!

2. Ihon kuorinta

Sileän ihon salaisuus on säännöllinen kuorinta, joka poistaa ihon pinnalta kuollutta ihosolukkoa, kiihdyttää ihon pintaverenkiertoa ja uudistumista. Kasvojen iho tulisi kuoria 1-2 kertaa viikossa ihotyypistä ja ihon kunnosta riippuen. Kuorimattoman ihon pintaan kasaantuu kuivaa ihosolukkoa, ja ihon tekstuuri muuttuu rosoiseksi. Hoitotuotteet imeytyvät ihoon kuivan ihosolukon läpi huonosti, ja kuiva solukko tukkii myös ihohuokosia. Tämä voidaan nähdä kuivalla iholla lisääntyneinä mustapäinä tai finneinä.

Ihoa voidaan kuoria joko mekaanisesti kuorivilla, kuorintarakeita sisältävillä voiteilla tai kemiallisesti. Kerroimme kemiallisesta kuorinnasta tarkemmin blogissamme aiemmin, löydät postauksen aiheesta täältä. Colosén valikoimasta löytyy kemiallisesti kuorivat AHA-laput, jotka sopivat useimmille ihotyypeille.

 

kuorintanaamio

Colosé Kuorintavoide Clarifiant

Colosén Clarifiant -kuorintavoide perustuu mekaanisesti kuoriviin rakeisiin. Se sopii erityisesti heille, joiden iho herkistyy kuorivien happojen käytöstä. Clarifiant kuorii ihoa pyöreäksi hiotun, puhdistetun merihiekan avulla ja jättää kasvot kirkastuneiksi ja pehmeän tuntuisiksi. Voide sisältää ihoa hoitavia ja rauhoittavia yrttejä sekä öljyjä, jotka pehmentävät ja hoitavat ihon pintaa kuorinnan aikana.

3. Ihon kosteutus

Ihonhoidon tärkeisiin vaiheisiin kuuluu myös ihon tehokas kosteuttaminen. Ihon kuivuuteen vaikuttaa niin perinnölliset, kuin ympäristöstä johtuvat tekijät. Iho voi olla tyypiltään kuiva, jolloin sen talineritys on vähäistä ympäri vuoden ja ihon kosteustaso on tavallista alhaisempi. Myös muiden ihotyyppien edustajat voivat havaita ihossaan ajoittaista kuivuutta.

Erityisesti pintakuivuus on yleinen ongelma talviaikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että normaalin tai jopa öljyisen ihon uloin pintakerros kuivuu, vaikka ihon alemmat kerrokset ovat edelleen kosteutettuja. Pintakerroksen kuivuminen havaitaan usein, kun iho tuntuu kiristelevältä, karhealta, hilseilevältä tai siinä esiintyy tavallista enemmän tukkeumia. Tällöin on tärkeää panostaa ihon kosteuttamiseen, ja ottaa tehokkaat hoitotuotteet osaksi arkirutiineja.

Sopivan kasvovoiteen valinta

Kasvovoide valitaan ihotyypin, iän ja toivottujen erityisominaisuuksien mukaan. Kasvovoide voi olla perinteinen päivä/yövoide tai 24H-voide jota käytetään aamuin ja illoin. Voiteen tärkein tehtävä on tuoda iholle kosteuttavia ainesosia ja sitoa kosteutta ihoon hoitavien rasvojen ja öljyjen avulla. Lisäksi voide voi sisältää esimerkiksi anti-age-vaikutteisia tehoaineita tai aurinkosuojan.

hyaluron kasvovoide

Colosé Hyaluron 24H Kasvovoide

Colosén hyaluronihappovoide on kaikille ihotyypeille sopiva, syväkosteuttava kasvovoide. Se sisältää hyaluronihappoa neljässä molekyylikoossa, jotka imeytyvät tehokkaasti ihon eri kerroksiin. Hyaluronihapon lisäksi voide sisältää muun muassa kosteuttavaa kasviglyseriiniä sekä avokadoöljyä ja skvalaania, jotka sitovat kosteutta ihoon samalla sitä hoitaen.

Hyaluron4 -voide on 24H-voide joka sopii käytettäväksi ympärivuotisesti aamuin illoin. Voiteesta on saatavilla myös edullinen 15ml koko, jonka avulla tuotetta voi testata ennen täysikokoisen pakkauksen hankkimista.

Silmänympärysihon hoitaminen

Silmänympärysiho on muuta kasvojen ihoa ohuempaa ja herkempää. Se saattaa ärtyä tai turvota liian tuhtien voiteiden käytöstä ja vaatii muuta ihoa hellävaraisempia tuotteita. Silmänympärysaluetta ei tule kuitenkaan unohtaa, sillä sen ohut iho kuivuu helposti, mikä johtaa nopeasti muodostuviin silmänympärysjuonteisiin.

 

ihonhoidon vaiheet: hyaluron silmänympärysgeeli

Colosé Hyaluron4 Silmänympärysgeeli

Colosén hyaluronihapposarjan silmänympärysgeeli on nopeasti imeytyvä, kosteuttava geeli joka on kehitetty erityisesti herkän silmänympärysihon hoitoon. Se sisältää erikokoisia hyaluronihappomolekyylejä, jotka kosteuttavat tehostetusti ihon alempia kerroksia sekä pintaa. Silmänympärysgeeli sisältää myös ihoa silottavan ja tummia silmänalusia kirkastavan peptidiyhdistelmän joka auttaa pitämään silmänympysten ilmeen nuorekkaana. Tuote sopii kaikille ihotyypeille päivittäiseen käyttöön.

Tehokosteutusta seerumilla

Mikäli iho on erityisen kuiva, voidaan sen päivittäistä kosteutusta tehostaa kosteuttavalla hoitoseerumilla. Seerumit ovat ihonhoidon erikoistuotteita, joita käytetään kasvovoiteen alla aina tarpeen vaatiessa. Seerumi valitaan ihon erityistarpeiden mukaan, ja se voi esimerkiksi kosteuttaa, uudistaa tai tasapainottaa ihoa. Kuiva ja pintakuiva iho hyötyy parhaiten kosteuttavista seerumeista, joita voidaan käyttää kasvovoiteen alla koko talvikauden ajan tai kuuriluontoisesti kun iho tuntuu tavallista kuivemmalta.

Colosé Hyaluron4 Seerumi

Colosén hyaluronihapposeerumi on kuivan ja kosteusköyhän ihon täsmätuote, joka syväkosteuttaa ihoa pitkäkestoisesti. Vesipohjainen seerumi levitetään suoraan puhtaille kasvoille ja imeytetään ihoon ennen kasvovoiteen käyttöä. Sen erikokoiset hyaluronihappomolekyylit yhdessä kosteuttavan kasviglyseriinin kanssa imeytyvät ja kosteuttavat ihon eri kerroksia, palauttaen ihon luonnollisen kimmoisuuden ja kosteustasapainon. Öljytön seerumi sopii myös rasvaisen ihon tehokosteutukseen.

Täällä voit tutustua kaikkiin Colosén linjoihin, ja löytää omalle ihotyypillesi sopivimmat tuotteet. 

Muista myös: Ihon suojaus ja täsmähoito

Säännöllisen puhdistuksen, kuorinnan ja kosteutuksen lisäksi iho voi tarvita täsmähoitoa vuodenajan ja yksilöllisten erityistarpeiden mukaan. Kaikki ihotyypit tulisi suojata auringolta etenkin kevään ja syksyn välisenä aikana, minkä lisäksi ikääntyvän ihon hoitoa voidaan tehostaa erilaisilla anti-age-tuotteilla. Myös iho-ongelmia, kuten aknea voidaan hoitaa täsmätuotteilla, jotka tasapainottavat ihon talintuotantoa ja syväpuhdistavat ihohuokosia.

aurinkosuojavoide kasvoille

Colosé Edelweiss aurinkosuojavoide kasvoille SK 25

Colosén Edelweiss-voide on päivittäiseen käyttöön sopiva, mattapintaiseksi asettuva aurinkosuojavoide kasvoille. Se sisältää Edelweiss-kukan uutetta joka on tunnettu ihoa uudistavista ominaisuuksistaan, sekä ihoa hoitavaa ja kosteutta sitovaa karitevoita. Suojakerroin 25 tarkoittaa, että voide kasvattaa ihon sietokyvyn auringolle 25-kertaiseksi. Auringossa voi siis oleilla 25-kertaisen ajan ihon palamatta. Edelweiss-voide suojaa ihoa UVA- ja UVB-säteilyn aiheuttamalta ihon ennenaikaiselta ikääntymiseltä ja soluvaurioilta. Se sisältää myös antioksidantteja, jotka ehkäisevät vapaiden radikaalien ikäännyttäviä vaikutuksia iholla.

anti-age kangasnaamio

Colosé Anti-age Vaalentava ja kiinteyttävä kangasnaamio

Kangasnaamiot kosteuttavat ihoa tavallisia kasvonaamioita tehokkaammin kankaan okklusoivan ominaisuuden vuoksi. Colosén Anti-age -kangasnaamio sisältää kosteuttavien ainesosien lisäksi ikääntymisen merkkejä ehkäiseviä tehoaineita, jotka silottavat, kiinteyttävät ja kirkastavat ihoa. Se on helppo ja nopea tapa ihon kotihoitoon, kun halutaan aikaansaada näkyviä tuloksia!

syväpuhdistava detox kasvonaamio

Colosé Detox Syväpuhdistava kasvonaamio

Colosén Detox-hiilinaamio on hellävaraisesti syväpuhdistava kasvonaamio, joka kirkastaa ihoa ja tasapainottaa sen toimintaa. Naamion kosteuttavat ainesosat huolehtivat ihon kosteustasapainosta hoidon aikana, minkä vuoksi tuote sopii säännölliseen käyttöön myös kuivaihoisille. Tuote sisältää myös anti-age-vaikutteisia tehoaineita, jotka uudistavat ihoa, tehostavat kollageenintuotantoa ja auttavat silottamaan ihon pintaa. Ihoa kirkastava Detox-naamio syväpuhdistaa ihohuokosia ja vähentää ihon tukkeumia kuten mustapäitä. Samalla se kuorii kevyesti ihon pintaa ja helpottaa muiden ihonhoitotuotteiden imeytymistä.

 

Askarruttaako sinua jokin asia ihonhoidossa? Kysy blogimme kommenteissa, tai suoraan asiantuntevilta myyjiltämme!

Saatat pitää myös näistä

1 kommentti

  1. Itse olen sitä mieltä ja voin rehellisesti sanoa, että olen hieman laiminlyönyt ihonhoitoa ja tarvittavia vaiheita. Nyt aion mennä mikroneulaukseen ja hankkia myös oikeanlaiset aineet. Sitten voikin ylläpitää paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.