Isänpäivälahjaksi laatukosmetiikkaa – muista isää 8.11.

Isänpäivää vietetään tänä vuonna marraskuun toisena sunnuntaina eli 8.11.2020. Isä on usein yksi elämän tärkeimmistä ja rakkaimmista ihmisistä, ja luonnollisesti häntä haluaisi ilahduttaa aivan erityisellä lahjalla. Valitettavasti isänpäivälahjan valinta ei aina ole aivan niin yksinkertaista, kuin sen toivoisi olevan.

Joskus tuntuu siltä, että isällä on jo kaikkea, mitä hän tarvitsee. Vaatteista ei ole puutetta, työkaluja on enemmän kuin tarpeeksi ja älylaitteetkin on ajan tasalla. Joskus lahjaidean voi keksiä isän harrastuksesta, mutta usein harrastusvälineiden ostaminen osoittautuu riskialttiiksi, sillä toisen puolesta on vaikeaa päättää, millaiset välineet ovat parhaita. Entä jos lahja onkin väärältä tuotemerkiltä, tai ominaisuudet eivät ihan miellytäkään? Varminta lienee kysyä isän lahjatoivetta, mutta silloin menetetään yllätyselementti. Ja toisaalta, kuinka usein isä toteaa, ettei hänelle tarvitse ostaa mitään.

Isätkin arvostavat laadukasta kosmetiikkaa

Mitäpä jos tänä vuonna päättäisitkin hemmotella isän ihoa? Kaikki isät eivät välttämättä käytä aktiivisesti kosmetiikkaa, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö heidän ihonsa kaipaisi hoitoa. Ja jos ihonhoito kuuluu ennestään isän rutiineihin, on kosmetiikkalahja silloin erityisen mieleinen!

Grand View Researchin mukaan miesten kosmetiikkamarkkinat ovat kovassa kasvussa. Kun mietitään vuosituhannen vaihdetta, jolloin kosmetiikkaa käyttävät miehet vaikuttivat olevan selkeässä vähemmistössä, on tämän päivän tilanne aivan toisenlainen. Nykyään kosmetiikkaa käyttäviä miehiä on runsaasti, ja miehille kehitetyn kosmetiikan markkinat ovat selkeässä kasvussa. Teknokemian Yhdistyksen mukaan trendi ei suinkaan rajoitu ulkomaille, vaan huomattavaa kasvua nähdään myös kotimaan markkinoilla.

Nykyään ei siis ole syytä jännittää, miten miespuolinen lahjansaaja reagoi kosmetiikkalahjaan. Ihonhoito on paitsi tärkeää, myös hyvin suosittua sukupuoleen katsomatta.

Colosé for men – tuoteperhe miehille

Kuten naisten iho, myös miesten iho altistuu monille ulkoisille ja sisäisille rasituksille: kuivalle huoneilmalle, pakkaselle, stressille, ikääntymiselle, lialle ja ilmansaasteille, auringon UV-säteilylle sekä ruokavalion ja elämäntapojen vaikutukselle. Miesten iho eroaa kuitenkin naisten ihosta esimerkiksi paksuudellaan, rasvoittuvuudellaan ja hien happamuudella. Myös parranajo vaikuttaa radikaalisti siihen, miten ihoa tulisi hoitaa. Se altistaa ihoa ärsytykselle ja epäpuhtauksille. Iho tarvitsee säännöllistä hoitoa, joka ehkäisee iho-ongelmia kuten kuivuutta ja aknea.

Colosé on kehittänyt oman tuotesarjan vastaamaan erityisesti miesten ihon tarpeita. Sarjaan kuuluu perustuotteet parranajoon, kasvojen ihon kosteutukseen ja puhdistukseen sekä vartalonhoitotuotteet. Tuotteissa on aromaattinen, ajaton tuoksumaailma joka rauhoittaa mieltä. Sarjan pakkaukset puhuttelevat laatua arvostavaa käyttäjäänsä tyylikkään maskuliinisella designilla.

Isänpäivälahjaksi suosittelemme

Olemme valinneet lokakuun tarjoustuotteiksi kaksi miesten sarjan tuotetta isänpäivää silmällä pitäen. Kyseinen kaksikko kuuluu miesten sarjan suosituimpiin tuotteisiin, ja niille on aina tarvetta.

1. Colosé 24H Moisturizing cream for men – kosteuttava kasvovoide 50ml

Kenelle: Isälle, joka arvostaa laadukasta kosmetiikkaa ja haluaa pitää huolta kasvojensa ihosta.
Vaikutukset: Syväkosteuttaa, vilkastuttaa solujen toimintaa, suojaa ikääntymisen merkeiltä, kirkastaa ihoa.
Muuta: 24H voide sopii käytettäväksi aamuin illoin. Runsas 50ml pakkaus kestää käytössä pitkään.
Hinta: Normaalisti 39,50€, lokakuun tarjouksessa 35,50

2. Colosé Shower gel for body & hair – suihkugeeli 150ml

Kenelle: Isälle, jonka elämä on täynnä touhua, ja joka haluaisi ihonhoidon olevan mahdollisimman yksinkertaista.
Vaikutukset: Koko vartalolle ja hiuksille sopiva suihkugeeli, joka paitsi puhdistaa, myös hoitaa ihoa. Lisää ihon kosteuspitoisuutta, kestävyyttä ja solujen uusiutumista, tekee ihosta kimmoisan.
Muuta: Pakattu pumppupulloon, josta on helppoa annostella tarvittava määrä kerrallaan. Riittoisa.
Hinta: Normaalisti 26,00€, lokakuun tarjouksessa 23,50

Tutustu myös muihin Colosén miesten tuotteisiin, ja pakkaa isänpäivälahjaksi juuri ne tuotteet, joita tiedät oman isäsi kaipaavan. Tilaa lahjat verkkokaupastamme tai lähimmältä Colosé-myyjältäsi!

 

Saatat pitää myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.