Colosén tuotteissa nähdään monesti uusimpia innovaatioita raaka-aineiden ja niiden yhdistelmien muodossa. Jatkuva tutkimus- ja kehitystyö on tuonut markkinoille esimerkiksi kasvien kantasolulinjan, joka ehkäisee ihon ennenaikaista ikääntymistä Edelweiss-kukasta ja Arganpuusta uutettujen kantasolujen avulla. Joskus vanha konsti on kuitenkin parempi kuin kymmenen uutta. Tällainen on esimerkiksi neidonhiuspuu, jota on käytetty lääkinnässä jo satojen vuosien ajan.
Neidonhiuspuu eli Ginkgo biloba
Neidonhiuspuu on koko maailman vanhin elävä puu. Ylväs, jopa 40-metriseksi kasvava puu hätkähdyttää kauneutensa lisäksi uskomattomalla selviytymiskyvyllään. Pelkästään puun näkeminen vie katsojan mystiselle matkalle menneisyyteen: tämä elävä fossiili nimittäin näyttää yhä tismalleen samalta kuin kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Ginkgo -suvun puiden uskotaan kasvaneen maapallolla jo ennen dinosauruksia eikä yksittäisen puunkaan elinkaari lyhyt ole: vanhimmat, yli 1000-vuotiset Neidonhiuspuut elävät Itä-Aasiassa. Euroopassa puun luonnolliset kannat ovat hävinneet miljoonia vuosia sitten, mutta istutettuna se kukoistaa täällä pohjoisessakin.
Lääkinnällinen käyttö
Neidonhiuspuun pähkinämäisiä siemeniä on käytetty perinteisesti ympäri Aasiaa ravinnoksi ja lääkkeeksi. Kiinalaisessa lääketieteessä niillä on ollut pitkään merkittävä rooli esimerkiksi astman, keuhkoputkentulehdusten ja munuaissairauksien hoidossa. Siemenillä tiedetään olevan myös antibioottisia vaikutuksia joitakin bakteereita vastaan.
Neidonhiuspuun lehdistä on tunnistettu yli 100 erilaista ainetta tai yhdistettä. Näihin lukeutuu esimerkiksi erilaiset terpeenit, polyfenolit, flavonoidit, orgaaniset hapot ja lipidit. Monet näistä yhdisteistä on löydetty vain Ginkgo bilobasta, kuten ginkgoliset hapot ja ginkgolidit joista esimerkiksi Ginkgolidi-B:n vaikutuksia migreenin hoidossa tutkitaan.
Lehtien lääketieteellinen käyttö mullistui 1960-luvulla, kun Saksassa kehitettiin ensimmäinen kaupallinen neidonhiuspuu-uute. Tätä kuivatuista puun lehdistä uutettua rohdosta käytetään tänäkin päivänä ehkäisemään veren hyytymistä ja edistämään aivojen verenkiertoa iäkkäämmillä henkilöillä.
Se on myös voimakkaan antioksidanttinen, mistä johtuen sillä saattaa olla muun muassa neuroprotektiivisia eli hermosolujen tuhoutumista ehkäiseviä ominaisuuksia. Lisäksi sen toiminnasta on saatu näyttöä esimerkiksi vitiligon ja erilaisten ikääntymiseen liittyvien oireiden kuten tinnituksen ja dementian hoidossa.
Neidonhiuspuu-uute kosmetiikassa
Ihonhoidossa Ginkgo bilobasta hyödynnetään pääasiassa sen lehdistä erotettua uutetta. Tätä uutetta käytetään kosmetiikassa ihoa hoitavana aineena. Sillä on erityisesti antioksidanttisia ominaisuuksia sen runsaan flavonoidi- ja polyfenolipitoisuuden vuoksi. Tästä johtuen se pystyy neutraloimaan vapaita radikaaleja ihossa ja ehkäisemään valovanhenemisesta johtuvia ikääntymisen merkkejä, kuten juonteita ja ihon veltostumista. Vapaat radikaalit aktivoivat myös melaniinin muodostumista ihossa mikä voi johtaa pigmenttiläiskiin ja -muutoksiin. Antioksidanttien avulla ihon sävy pysyy kirkkaampana ja tasaisempana.
Antioksidanttisuuden lisäksi neidonhiuspuu-uutteen on tutkittu vaikuttavan ikääntymistä ehkäisevästi myös ihon mikroverenkierron kautta. Kiihdyttämällä mikroverenkiertoa neidonhiuspuu-uute nopeuttaa ihon uudistumista ja edistää sen normaalia toimintaa. Tämä taas hidastaa juonteiden muodostumista ja ihon veltostumista.
Neidonhiuspuu-uutteen hoitaviin ominaisuuksiin kuuluu myös sen kyky rauhoittaa ihoa. Se on esimerkiksi rikas kversetiini-nimisen flavonoidin lähde joka on tunnettu tulehdusta ehkäisevistä vaikutuksistaan. Tulehdusta ja ihoärsytyksiä rauhoittavien ominaisuuksiensa vuoksi neidonhiuspuu-uute sopii erityisen hyvin esimerkiksi ärtyneelle tai akneiholle.
Kokeile: Colosé Liposomigeeli
Lääketieteen keinoja apuna käyttäen kosmetiikkaan on kehitetty erilaisia kuljettimia, kuten liposomit, joiden avulla aktiiviaineet saadaan imeytymään ihon suojabarrierin läpi ihon alempiin kerroksiin. Colosén Liposomigeelin liposomirakenteeseen on pakattu neidonhiuspuu-uutetta, jolloin sen anti-age vaikutuksia saadaan tehostettua.
Liposomigeeli sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti ennaltaehkäisemään nuoren ihon vanhenemista ja elvyttämään varttuneempaa ihoa. Ohut ja hyvin imeytyvä geeli vahvistaa ihoa, tehostaa mikroverenkiertoa ja ehkäisee vapaiden radikaalien vaikutuksia. Neidonhiuspuu-uutteen lisäksi geeli sisältää kosteuttavia aineita ja ihoa ravitsevia rasvoja kuten kookosöljyä, jotka sitovat kosteutta ihoon ja ylläpitävät sen kimmoisuutta.
Vinkki! Löydät neidonhiuspuu-uutetta myös esimerkiksi Detox-linjamme tuotteista ja Hiusnaamiosta.