Tehoa anti-age-rutiiniin: kokeile kasvien kantasoluja!

anti-age kasvien kantasolut

Anti-age-ihonhoito tarkoittaa ikääntymisten merkkien ehkäisemistä ja näkyvää korjaamista kasvojen iholla. Anti-age-tuotteiden käyttö aloitetaan monesti keski-ikäisenä tai sen jälkeen, mutta tässä vaiheessa juonteita ehkäisevä hoito on todennäköisesti jo myöhässä. Kasvien kantasoluilla voidaan tehostaa ikääntymisen merkkien ehkäisyä ja korjaamista jo nuoremmassa iässä, mutta niistä on hyötyä myös ikääntyvälle iholle.

Mitä kantasolut ovat?

Ihmisen kantasolut ovat erilaistumattomia soluja, jotka luovat pohjan koko elämälle. Hedelmöittynyt munasolu on kaikkien solujen äiti, jolla on kyky erilaistua miksi tahansa ihmiskehon soluksi. Vaikka elimistössä muodostuu kantasoluja koko elämän ajan, kaikki niistä eivät kykene erilaistumaan mihin tahansa tarkoituksiin. Aikuisen kantasoluilla on tarkat tehtävät, ja ne muodostavat aina tietynlaisia soluja. Esimerkiksi orvaskeden, eli ihon uloimman kerroksen pohjalla on ihon kantasoluja, jotka muodostavat fibroblasteja eli sidekudoksen perussoluja. Ikääntymisen myötä ihon kantasolujen määrä vähenee ja niiden aktiivisuus laskee. Tämä johtaa ihon kollageenin ja elastiinin tuotannon hidastumiseen, mikä aiheuttaa ihon veltostumisen ja ryppyyntymisen.

Anti-age -tuotteilla pyritään usein vaikuttamaan veltostuneeseen ihoon viemällä ihon alempiin kerroksiin tehoaineita, jotka auttavat ylläpitämään ihon kiinteyttä ja kosteustasoa. Kantasoluissa piilee kuitenkin mahdollisuuksia – niiden toimintaa tehostamalla voidaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi ihon ikääntymiseen, eikä ”korjausvoiteita” tarvita.

Kasvien kantasolut ihonhoidossa

Kasvin ytimestä uutetuilla kasvien kantasoluilla on yllättäviä anti-age -vaikutuksia iholle. Kasvien kantasoluja voidaan kerätä eri tyyppisistä kasveista, ja niitä yhdistelemällä saadaan synergisia etuja ihonhoidossa. Näin voidaan vaikuttaa ihon ikääntymiseen ennaltaehkäisevästi ja kiihdyttää jo ikääntyvän ihon toimintoja.

Anti-age-vaikutukset:
  • Ihosolujen jakaantuminen kiihtyy
  • Fibroblastien tuotanto kiihtyy, mikä edesauttaa ihon kollageenin- ja elastaanintuotantoa.
  • Ihosolut pysyvät suojattuina

Kasvien kantasolut eivät korvaa ihmisen omia kantasoluja. Sen sijaan niillä on erityinen kyky toimia kemiallisena välittäjänä, ja edesauttaa ihon kantasolujen kehittymistä.

Kenelle kasvien kantasolut sopivat?

Kasvien kasvutapa on radikaalisti erilainen verrattuna ihmisen kasvuun ja kehitykseen. Kasvi kykenee siihen, mistä ihminen voi vain haaveilla. Se voi kasvattaa uuden lehden vahingoittuneen tilalle, ja lisääntyä uudeksi kasviksi pienestäkin juurenpalasta. Sen kantasoluilla on kyky lisääntyä loputtomasti ikääntymättä, ja sen takia niistä on ilmiömäistä hyötyä myös ihonhoidossa.

Kasvien kantasoluja käytetään erityisesti ihon anti-age-hoidossa, mutta niiden käytöstä on hyötyä jo nuorelle aikuiselle. Ihon ikääntyminen alkaa pikkuhiljaa, ja sen nopeus riippuu monesta tekijästä. Usein 30-vuotiaana iho voi olla vielä kimmoisa ja sileä, mutta kollageenin tuotanto on jo hidastunut. Tällöin varsinaisia ikääntymisen merkkejä ei tarvitse korjata, mutta ihon ikääntymistä on tärkeää hoitaa jo hieman ennaltaehkäisevästi. 30-vuotiaana aloitettu kasvien kantasoluhoito tehostaa ihon kantasolujen toimintaa ja vaikuttaa ihon kollageenin ja elastaasin synteesiin pitäen ihon kimmoisana ja nuorekkaana pidempään. Kantasoluista on kuitenkin hyötyä myös silloin, kun ikääntymisen merkkejä on jo näkyvillä. Niiden avulla voidaan parantaa ihon elastisuutta ja ehkäistä ihon veltostumista entisestään.

Colosé Plant Stem Cell

Colosén Kasvien kantasolulinja on 30-50 -vuotiaille naisille suunnattu anti-age-sarja, joka sopii kaikille ihotyypeille. Linjaan kuuluu kasvovoide, seerumi ja silmänympärysvoide. Parhaan tehon saavuttamiseksi suosittelemme käyttämään tuotteita yhdessä.

Kasvien kantasolulinjan vaikuttavat aineet:
  • Edelweiss-kantasolut on uutettu Edelweiss-kukasta. Valitun Edelweiss-kasvin kantasolujen solunesteessä on runsaasti erityislaatuisia kasvutekijöitä, jotka vaikuttavat ihosolujen suojaamiseen, elinvoimaan ja toiminnan ylläpitämiseen. Kasvien kantasolut aktivoivat solujen uusiutumisprosessia, korjaavat ja uusivat ihoa sekä suojaavat sitä vaurioilta.
  • Multi-Mineral Chrono-Energiser antaa soluille energiaa, lisää elinvoimaa ja mahdollistaa solujen nopeamman uusiutumisen. Sinkki, kupari ja magnesium aktivoivat soluja lisäämällä energiatasoa ja vilkastuttamalla aineenvaihduntaa. Yhdistelmä vahvistaa ja auttaa ylläpitämään ihon terveenä ja vastustuskykyisenä. Palauttaa iholle kirkkaan ja tasaisen sävyn.
  • Avokadoöljy sisältää Omega 3 -rasvahappoja. Syväkosteuttaa ja omaa ainutlaatuisia ihoa uusivia ominaisuuksia.
  • Biosaccharide gum-1 on luonnollinen kosteustekijä, jonka vaikutus on pitkäkestoinen. Tekee tuotteen miellyttävän tuntuiseksi ja helpottaa sen levittämistä kasvoille, Kosteuttaa ihoa pitkävaikutteisesti.
  • Vitamiini E toimii antioksidanttina ja omaa ihoa kosteuttavia ominaisuuksia, Kirkastaa ihoa ja tasoittaa ihon sävyä. Sillä on myös tärkeä rooli UV-säteiden haitallisten vaikutusten ehkäisemisessä.
  • Pantenoli – Provitamiini B5 omaa tulehduksia estäviä, suojaavia ja kosteuttavia ominaisuuksia. Auttaa säilyttämään ja ylläpitämään ihon luontaisen kosteustasapainon jättäen ihon samettiseksi ja pehmeän tuntuiseksi.

Colosé Plant Stem Cell 24h Repair Cream 50 ml

Kasvien kantasolulinjan 24H-voide on Edelweiss-kukasta uutettujen kantasolujen ja aktiivisten ainesosien seos, jolla on ihoa rauhoittavia ja uusivia ominaisuuksia. Voide syväkosteuttaa ja korjaa ihon eri kerrosten vaurioita sekä nopeuttaa solujen toimintaa. Ihosta tulee pehmeä, kimmoisa ja kiinteä.

24H-voide sopii sekä yö- että päiväkäyttöön ja sitä suositellaan ensimmäiseksi anti-age-voiteeksi jo 30-vuotiaille.

Colosé Plant Stem Cell Renewal Serum 50 ml

Kasvien kantasolulinjan ihoa uudistava seerumi on anti-age-tuote, joka vilkastuttaa ihon toimintoja. Muista Kasvien kantasolulinjan tuotteista poiketen seerumissa on käytetty Edelweiss-kukan kantasolujen lisäksi Arganpuun kantasoluja, jotka edistävät ihon omien kantasolujen syntyä ja nopeuttavat ihon uusiutumisprosessia. Seerumi ehkäisee ryppyjen muodostumista ja tasoittaa jo syntyneitä juonteita. Se kiinteyttää ihoa ja palauttaa sen luonnollisen nuorekkaan hehkun.

Seerumin geeli-voide-koostumus imeytyy nopeasti ja valmistelee ihon kasvovoidetta varten.

Colosé Plant Stem Cell Eye Perfection Cream 50 ml

Kasvien kantasolulinjan kolmas tuote on silmänympärysiholle kehitetty täsmätuote, joka taistelee ryppyjä, juonteita, tummia silmänympäryksiä ja turvotusta vastaan. Muista linjan tuotteista poiketen silmänympärysvoiteeseen on formuloitu myös Colosén kaviaarilinjasta tuttu Eye Peptide -yhdistelmä, joka parantaa ihon kuntoa ja silottaa herkkää silmänympärysihoa. Sen on tutkittu vähentävän näkyvästi silmien ympärillä olevia ryppyjä ja juonteita jo seitsemässä päivässä, sekä kirkastavan tummia silmänalusia 14 päivässä. Kasvien kantasolulinjan silmänympärysvoiteessa on myös kosteuttavaa hyaluronhappua, ihoa pehmentävää ja uudistavaa karitevoita sekä ihon omia kosteustekijöitä imitoivaa kasviperäistä skvalaania.

Tuote on pakattu riittoisaan ja hygieeniseen 50 ml pumppupulloon, joka kestää pitkään päivittäisessä käytössä.

 

Haluatko kokeilla Kasvien kantasolu -tuotteita?

Kaikki kasvien kantasolulinjan tuotteet löytyvät verkkokaupastamme. Mikäli kuitenkin haluat testata tuotteita ennen ostopäätöstä, pyydä lähimmältä Colosé-myyjältäsi KotiSalonki-esittely. Näin pääset kokeilemaan Colosén tuotteita veloituksetta ammattilaisen opastuksella! KotiSalonkia sopiessa kerro myös toiveestasi kokeilla Kasvien kantasolulinjaa, niin myyjäsi osaa pakata oikeat tuotteet mukaan. Kaikki Colosén myyjät yhteystietoineen löydät täältä.

Saatat pitää myös näistä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.